perjantai 27. joulukuuta 2013

Kuka? Mitä? Häh?

Painon kanssa tasapainoilu on ollut enemmän ja vähemmän elämässäni mukana jo suurinpiirtein 15 vuotta, eli aikalailla tasan puolet elämästäni. Kuitenkin vuosien varrella on kiloja vain tullut enemmän ja enemmän. Nyt saa kuitenkin riittää ja on aika tehdä pysyvä ja näkyvä muutos! Motivaatio on kohdillaan ja elämäntilanne tuntuu muutenkin sopivalta. Olen kotona hieman alle vuoden ikäisen neitosen kanssa, joten ruokavalio ja syömisen aikataulu on helposti muokattavissa ilman, että ne kaatuvat työpaikkaruokailuun tai taukoihin töissä (kyllä vain, työ on ollut useasti hyvä tekosyy, miksi laihis ei voi toimia ja on parempi luovuttaa). Liikuntaakin pystyy kotona ollessa harjoittamaan ihan oman mielensä mukaan. Reippaat vaunulenkit tai kotijumppa vauvan nukkuessa parvekkeella, ovat ainakin helposti toteutettavissa.

Tarkoitukseni oli aloittaa tämä uuden kropan ja elämäntapojen muokkaaminen vasta ensi vuoden puolella, eli 1.1.2014, mutta joulun mässäilyt tulevat jo ulos korvista ja olo muuttui vain kurjemmaksi, joten katsoin parhaaksi aloittaa jo tänään. Aloitan kuitenkin niin, että tämä ensimmäinen viikko on tavallaan, miten sen nyt sanoisi, pehmeä lasku ja pahimpien nesteiden poistoa. Näin siksi, että ensimmäiseen viikkoon mahtuu heti kaksi päivää jolloin en aio noudattaa itselleni asettamaa ruokavaliota. Ensi maanantaina olen menossa syömään hyvän ystäni kanssa, jota näen enää turhan harvoin. En todellakaan halua silloin tuskailla ruokalistan kanssa tai potea huonoa omaatuntoa. Toinen päivä jolloin aion heti lipsua on uudenvuodenaatto. Toki kuitenkaan kumpanakaan näistä päivistä ei ole tarkoitus alkaa mättämään kaloreita hullun lailla! Diettiin jota aijon noudattaa ensimmäiset viikot, ne eivät kuitenkaan sovi.
En myöskään ota itseltäni vielä mittoja, sillä yleensä aina on käynyt niin, että ensimmäisen viikon aikana kun nesteet lähtee, niin paino tippuu hyvin, ja kun painonlasku hidastuu, tulee pettymyksiä. Toivon, että pahimmat nesteet lähtevät ensimmäisen viikon aikana, ja sitten vasta otan aloitusmitat.

Suunnitelmani syömisten suhteen on se, että aloitan laihiksen Jutta Gustafsbergin Go Fat Go -dietillä. Tätä aijon noudattaa ensimmäiset neljä viikkoa, jonka jälkeen teen tilannearvion. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaisesti, niin tuon neljän viikon jälkeen luultavasti löysään ruokavaliota hieman ja jatkan kaloreita laskemalla, käyttäen Kiloklubia apuna.
Liikunnasta ei vielä ole mitään suunnitelmaa, mutta eiköhän sellainen tule kun pääsen tässä hommassa paremmin vauhtiin.

Toivottavasti voisin myös tämän blogin kautta löytää muita saman asian kanssa painivia. Vertaistuki, tsemppi ja vinkit ovat aina tervetulleita!

4 kommenttia:

  1. Tsemppiä! Tuo on hyvä päätös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tällä kertaa tämä päätös myös pitää :)

      Poista
  2. Minulla on ollut vähän sama juttu noiden työpaikkaruokailujen kanssa. Kotona on niin helppo katsoja ja laskeskella, mitä sitä syö. Mutta eihän sitä noista valmiista pöperöistä pysty sanomaan, paljonko on annoskoko ja mitä se sisältää... Mutta ehkä se on myös tekosyy itselläni, osaisihan sitä jotenkin kuitenkin arvioida. Tai söisi sitten vaan ihan sikana töissä vihaneksia, niin ei menis ainakaan pieleen. :) Mutta tsemppiä sulle! Yhdessä me onnistutaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekosyy se taitaa tosiaan olla tai ainakin minulla oli :D Kyllähän sitä varmasti äkkiä oppii arvioimaan mitä ruokaa voi minkäkin verran syödä. Ja kasviksilla ei kyllä tosiaan voi pahasti mennä pieleen :)
      Kiitos kannustuksesta ja tsemppiä myös sinne!

      Poista